Oli kuluvan viikon perjantai-iltapäivä. Olin tehnyt hoitoni ja nautiskelin kahvihetkestä Orto-Lääkärit osaston kahvihuoneessa. Silmiini sattui pöydällä oleva naisten lehti. Päätin aikani kuluksi selailla mitä lehti mahtanee sisältää. Onhan se sitäpaitsi ihan hyvä pysyä hieman kärryillä mitä naisten maailmassa tapahtuu. Silmiin sattui juttu omasta sukupolvestani, sukupolvi-X:stä. X-sukupolveen kuuluvat vuosina 1964-1979 syntyneet. Itse olen syntynyt 1974. Siis ehtaa X-heimolainen. Luin arikkelia hymyssä suin ja päätin eilen illalla, että kirjoitanpa omia näkemyksiäni meidän sukupolvesta. Siitä syntyi ajatus Generation X artikkeliin.

Tämä artikkeli on iloisen 1990-luvun musiikin taustalla soidessa kirjoitettu hulvattoman häpeämätön ylistys Generation X:lle, eli meille! Ihan tosi!

Teistä Ei Ole Mihinkään!

Näin oli, jos erehtyi kuuntelemaan oman nuoruutemme opettajia. Hyvin harvoin poikkeuksin, olimme se pullamössösukupolvi, onnettomia nyhveröitä joista ei tulisi koskaan mitään muuta kuin harmia ja sanomista. X-sukupolvi kasvatettiin vielä vahvasti pelon voimalla. Herran jestas jos teit koulussa jonkun virheen. Muistan kuinka ala-asteella sadisti opettajamme huusi naama punaisena minuuttikaupalla jokaisen tehdyn virheen vuoksi. Sitten oli se nälänhätä Afrikassa, jota meidän piti pelastaa syömällä lautanen tyhjäksi. Koulussa ja koulumatkan varrella väkivalta rehotti valtoimenaan, ainakin siellä missä itse kasvoin, pienellä Pohjois-Karjalaisella maakylällä ja taajamassa oli sama homma. Osalle jäi ties miten syviä arpia, ainakin henkisiä kouluajoista, sen verran hullua meno oli. Itsekin sain oman osani.

Oh Baby! Pidetään Hauskaa!

Muistan elävästi kuinka jossain vaiheessa ala-asteella kävin henkistä sotaa sadistimaista opettajaa vastaan. Vuosien mittaan opin että suora sanasota oli tuhoon tuomittu, siitä olisi seurannut vielä enemmän ruumillista kurittamista. Usein toistuva pakkosyöttäminen, tukasta retuuttaminen(kyllä minulla on joskus ollut tukka!) olivat hyvin arkipäivää. Koska pirttihirmun opettajan vuoksi koulupäivät olivat todella ankeita, hauskuutimme toisiamme milloin milläkin tavoin. Oma tyylini oli imitoida. Jossain vaiheessa aloin tuikkia imitointeja oppituntien sekaan hauskuuttaakseni muita oppilaita ja itseäni – arvaatko ketä se ärsytti? Jokaisen opettajan pitämän huutokonsertin ja nälvinnän aikana olin ilmeettömänä ja ajattelin, “huuda vain, haukkuva koirakaan ei pure. Sen kun louskutat!”

Koska meidän vanhemmat olivat omien vanhempiensa traumatisoimia, kiitos Toisen Maailman Sodan kauhujen, ei monenkaan X-sukupolven kasvatin kotona olleet niin auvoiset oltavat. Pahoinvointi tietysti siirtyi joka tasolle sukupolvemme elämään. Henkinen ja fyysinen väkivalta rehotti koulussa avoimena kuin aurinko paistaa parhaimmillaan keskikesällä. Osasimme kuitenkin pitää hauskaa. Ei ollut internettiä, kännyköitä tai suoratoistopalveluja. Hengailimme kavereitten kanssa, teini-iässä saimme aina jonkun täysi-ikäisen ostamaan meille keskikaljaa. Alkoholilla kun oli hirveän negatiivinen maine, tottakai sitä piti joskus saada maistella. Sinänsä hupaisaa näin jälkeenpäin on ajatella sitä moraalisaarnaamista, ainakaan omassa kaveripiirissäni ei oikeastaan koskaan vedetty kännejä, vaan juotiin se kalja tai pari. Toki poikkeuksiakin oli.

Rento 1990-luku

Sanoin tänään ääneen, että X-sukupolvea on monesti arvosteltu emme ole luoneet yhtään mitään merkittävää. Musiikkikin on mukamas ihan surkeaa.  Ainakin itse olen ylpeä ja iloinen, että sain kasvaa myöhäisteinivuodet ja kokea nuoren aikuisen huuman juuri 1990-luvulla. Ainakin itselläni on niin hurjan paljon tapahtumia tuolta värikkäältä vuosikymmeneltä, että jossakin tulevista kirjoistani aivan takuulla käyn tuota ajanjaksoa läpi. Kuka muistaa bermudashortsit, jossa oli keltaista, oranssia, vihreää, punaista, valkoista, mustaa, sinistä ja valkoista iloisesti sekaisin? Itselleni 1990-luku jäi mieleen rennosta fiiliksestään verrattuna myöhempiin vuosikymmeniin. Nuorimusiikki oli vapaamielistä ja kun oltiin vapaalla pidettiin hauskaa kuin viimeistä päivää, enkä nyt tarkoita välttämättä “perseet olalle kännejä”. Kyllä myönnän ottaneeni lukuisat todella tuikeat laitamyötäiset noina vuosina mutta hauskaa osattiin pitää ihan selvinpäinkin. Yksi hyvän kunnon salaisuus omalla kohdallani oli armoton “joraaminen” eli tanssiminen yökerhossa. Vuosia 1994-1998 voisi hyvin kutsua vaikkapa nimellä tanssin neljä vuotta. Tanssin usein tuntikausia putkeen ilman taukoja kavereitten kanssa yökerhossa tuohon aikaan. Viinaa ei kulunut kuin tuoppi tai kaksi.

Action!

Lontoon aikoina oli jännää actionia. Olihan kaupunki valtavan suuri, jossa nähtävää ja koettavaa riitti. En ole koskaan käynyt niin paljon ulkona kuin Lontoon reissuillani. Koettua tuli myös IRA:n vihon viimeiset pommi-iskut Lontoon asukkina. Yksi pommeista oli lähellä tappaa silloisen hyvän ystäväni, joka oli viikonloppureissulla Lontoossa Brightonista.

Oman urheilu-uran huippuvuodet myös osuivat 1990-luvulle. Olen niistä ikuisesti kiitollinen.

Generation X – Olkaa Ylpeitä Itsestänne

Sanoisin, että sukupolvemme voi olla hyvin ylpeä itsestään ja elämästään. Olemme esimerkiksi vauraampi sukupolvi kuin yksikään edeltävä sukupolvi. Loppujen lopuksi, olemme itse tehneet sen vaurauden. Toki edelliset sukupolvet ovat rakentaneet tärkeitä puitteita, mutta tosi on, että kukaan ei toisen puolesta kerrytä vaurautta.

Niin, ja se musiikki. Vankkumattomana musiikin ystävänä kokosin listan 1990-luvun hittejä:

Britney Spears – Baby One More Time

Spice Girls – I Wanna Be

Kaoma – Lambada

Sonique – It Feels So Good

Sonique – I Put a Spell on You 

Oasis – Wanderwall

Oasis – Don’t Look Back in Anger 

Rednex – Cotton Eye Joe

Rednex – Wish You Were Here

C-Block – So Strung Out

2 Unlimited – No Limit

Haddaway – What is Love?

Culture Beat – Mr. Vain Recall

La Bouche – Sweet Dreams

Scooter – How Much is the Fish?

Bad Boys Blue – House of Silence

Anastacia – Not That Kind

Sash! – Ecuador 

E-Type – Set The World On Fire

Mr. President – I Follow The Sun 

Mr. President – Coco Jambo

0 0 vote
Article Rating
0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x