Nuori juoksija ottaa raskaan näköisesti askelia eteenpäin. Juoksijan kasvoilta kuvastuu askel askeleelta kasvava tuska. Kreiomeat havupuut ja koivikko reunustavat hiekkatietä molemmin puolin. Nuorukainen on ei ole kuitenkaan kiinnostunut maisemista. Keskittynyt ilme silmissään hän katso suoraan eteenpäin ja ottaa aina vain uusia askeleita tuskan kasvaessa. Nuorukainen on juoksemassa Suomen ehkä rankinta maratonkilpailua, Kolin maastomaratonia. Matkaa on kulunut noin 27 kilometriä. Matkaa on kuitenkin jäljellä vielä 15 kilometriä. Aivot käyvät ulkopuoliselle näkömätöntä kinaa siitä mitä pitäisi tehdä. Toinen puolisko sanoo, että “keskeytä, olet täysin uupunut, et jaksa enää”. Toinen puolisko taas sanoo, “jatka, jatka! Loppuun asti!” Uupunut nuorukainen siirtää keskeytysajatukset sivuun ja hokee hiljaa ääneen. “Tuolle seuraavalle sähköpylväälle”. Kun hän on päässyt muutaman kymmenen metrsin päässä olevalle pylväälle hän toistaa saman lauseen kuin hetki sitten, “tuolle seuraavalle sähköpylväälle:” Näin hän jatkaa kunnes 30 kilometrin kohdalla olevale juottopisteellä hänet pysäytetään. Seuraa lyhyt mutta intensiivinen väittely. Juottoasemalla oleva mies on sitä mieltä, että nuorukaisen kilpailu on juostu ja hänen ei tule jatkaa, koska tämä hoipertelee. Nuorukainen torppaa ajatuksen keskeytyksestä jämerästi ja vanhemman miehen ei auta muuta kuin nöyrtyä. “Ota tuosta nyt kunnolla mehua ja suolakurkkua.” Mies sanoo. Hän tarjoaa myös ruisleipää josta nuorukainen kieltäytyy. Nuorukainen hotaisee kaksi suolakurkkua ja mukillisen mehua ja ottaa toinsen mukiin mukaan ja lähtee kävelemään. Hän kävelee sata metriä ja lähtee juoksemaan kohti 12 kilometrin päässä olevaa maalia.

Tarina on minulle hyvin tuttu, sillä minä olin tuo yltiöpäinen nuorukainen. Muistan hyvin sen uskomattoman kivun ja väsymyksen joka painoi joka ikisellä askeleella. Opin tuolla maratonilla jotain hyvin arvokasta. Isojen haasteiden, vaikeuksien ja kivun edessä on tärkeää asettaa lyhyitä välitavoitteita. Jos olisin ajatellut vain maaliinpääsemistä ja kuinka monta kilometriä on jäljellä, olisin mitä todennäköisimmin keskeyttänyt. Sen sijaan asetin hyvin vaatimattomia tavoitteita, “seuraavalle sähköpylväälle”. Hoin myös koko ajan itselleni, “sinä jaksat! Juokse!” Samaa tekniikkaa ovat käyttäneet ja käyttävät sotilaat, lukemattomat eri lajien urheillijat, liikemiehet ja monet muut. Olen opettanut kivuista kärsiville tätä menttaalitekniikka yhtä kauan kuin olen tehnyt hoitotyötä. Se on kantanut aina hyvin hedelmää, sillä se on yksinkertainen mutta todella tehokas menttaalinen tekniikka. Jos/kipu iskee on hyvä asettaa lyhyitä tavoitteita. Esimerkiksi näin. Annat napakoita, rauhallisia käskyjä itsellesi ja toimit niiden mukaan. “Hengitä sisään, puhalla ulos. “Aloita itsehoito. Hengitä.” Kun opit tyhjentämään mielen ylimääräisistä ajatuksista, keskityt vain hengitykseen ja siihen mitä sinun täytyy tehdä, olet jo aika pitkällä. Ryhdyt tekemään itsehoito ja jatkat kunnes kipu lakkaa ja olo normalisoituu. “Löydä tekosyy voittaa!” Sanovat Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukkojen Navy SEALs:n kouluttajat sammakkomies kandidaateille. Lausahdus on hyvin väkevä lyhykäisyydessään ja myös hyvin toimiva. Kipuja kohdatessa on tärkeää ottaa henkinen yliote tilanteesta. Lyhyet ja napakat komennot auttavat eteenpäin ja jaksamaan. “Älä koskaan luovuta! Jatka eteenpäin! Löydä tekosyy voittaa tuska!”

Ai miten siinä maratonissa kävi? Juoksin loppuun saakka ja tunsin olevani voittaja, sillä en luovuttanut. Juoksi loppuun saakka saaden ajaksi 3.49,57. Viimeiset 12 kilometriä olivat itse asiassa lähes yhtä helpot kuin ensimmäiset 22 kilometriä kilpailusta.