Koskaan ei tiedä millainen päivä on edessä, kun suuntaa hoitovuoroon. tämän tarinan tapahtumista on tullut kuluneeksi jo 16 vuotta. En ole kuitenkaan koskaan kertonut tarinaa kenellekään, saatika julkaissut siitä sanaakaan. Tämä on tarina kuinka vahvallakin on heikkokohta ja kuinka väkivahvakin voi alkaa oireilemaan riittävän kovan henkisen ja fyysisen paineen alla. En halua mennä vahvan murtumiseen johtaneiden tapahtumien yksityiskohtiin tarkemmin. Totean vain, että kyseessä olivat hyvin poikkeukselliset ja äärimmäisen vaativat olosuhteet. Tarinan vahva henkilö on Brad. Väkivahva merijalkaväen veteraani.

Tuska

Oli hyvin kuuma keskikesän yö. Bradilla ja kumppaneilla oli takanaan lähes kaksi vuorokautta kestänyt vaativa tehtävä. Se oli ollut sitä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Bradia ja hänen kumppaneitaan oli kohdannut kova paikka, jonka seurauksena hyvä ystävä ja kollega oli kuollut. Brad oli kokenut hyvin paljon urallaan. Mies joka ei vähästä järkkynyt. Vajaan kahden vuorokauden tapahtumat olivat kuitenkin vaatineet veronsa ja hyvin voimakas migreenikohtaus oli iskenyt päälle heti, kun Brad oli käynyt levolle. Tuossa tilassa hän laahusti eteeni pyytäen apuani.

Normaalisti kreikkalaisen painijan kehoa muistuttava keho lysähti lopen uupuneen ja tuskissaan hoitopöydälle. Aloitin manuaalisen hoidon pyrkien rauhoittumaan järkyttynyttä hermostoa ja samalla koko miestä. Kumpikaan meistä ei puhunut sanaakaan, ei tarvittu sanoja, eikä niitä oikeita olisi edes ollut. Brad keskittyi hengittämiseen ja olemiseen, minä hermoston käsittelyyn. Noin varttitunnin kohdalla iso mies alkoi itkeä hiljaista itkua, kyyneleiden valuessa noroina silmäkulmista pitkin poskia. Stressi alkoi vihdoin laukeamaan ja surulle löytyi väylä tulla läpi. Päivän tapahtumat myös omassa mielessä ja kehossa vaati normaalia enemmän ponnistusta keskittyä hoitamiseen. En ollut vielä niin kokenut mutta tässä sitä kokemusta nyt tuli ja rankassa muodossa. Suljin silmäni, keskityin hengitykseeni ja tuntemaan hoidon alla olevan hermoston ärtyneisyyden ja tuskan. Minuutit tuntuivat tunneilta mutta vihdoin noin puolen 45 minuutin työskentelyn jälkeen migreeni tuska oli poissa ja väsynyt mies oli vaipunut unten maille. Oliko se rentouttavaa unta, sitä en tietäisi vasta kuin joskus aamun tunteina. Muutamia vuosia aiemmin olin ollut innokkaana heittäytymään siihen astisen elämäni haastavimpaan haasteeseen. Niitä haasteita olin todella saanut osakseni ja vielä enemmän kuin villeimmissä kuvitelmissani olin osannut ajattellekaan. Menin ottamaan kahvia ja pohtimaan tapahtumia, kun yhteinen kollegamme tuli taputtamaan minua hartioille. “Mennään ottamaan ryyppy”, hän sanoi. Nyökkäsin myöntymisen merkiksi ja menimme ottamaan sen ryypyn. Sen olin todellakin ansainnut.

Tapahtumista opin, että meillä kaikilla on murtumispiste, myös kaikkein vahvimmilla. Tulisin näkemään ja kokemaan lukuisia murtumispisteitä.

0 0 vote
Article Rating

Tilaa Blue Bearin Artikkelit Suoraan Sähköpostiisi

 




1
0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x